Skip to main content

Suomen Cupia Pölkky – WoVo 3-0

Kuusamossa kausi avattiin virallisesti Pallo-Karhujen 50-vuotis juhlaottelun merkeissä. Pölkky Kuusamo osoitti oivaa juhlavirettä voittamalla WoVo Rovaniemen Suomen Cupin ottelussa melko selkein numeroin 3-0 (25-17, 25-19, 25-23).

Juhlaottelun ensimmäinen pallo pelattiin WoVon Heidi Rovanperän syöttäessä ja Pölkyn Olena Prokopenkon iskiessä harkitusti yläkäsien kautta pallon vastustajan ulottumattomiin. Tilanne tasoittui 1-1:een Kristiine Miilenin peipatessa torjunnan taakse. Varsinkin ensimmäisessä erässä kovia iskuja takonut Essi Helminen vei toisella hyökkäyspisteellään Pölkyn 6-5 johtoon. WoVo punnersi vuorostaan kahden pisteen etumatkalle vierailijan parhaana palkitun Jazmine Whiten hyökätessä keskeltä tilanteeksi 6-8. Kotijoukkueen Lotta Piesanen iski ensin rajaa pitkin ja syötti perään ässän WoVo-libero Anna Kaisa Kermisen eteen, mikä tasoitti tilanteen 8-8:ksi.

Eka erän tekniselle aikalisälle mentiin Iida Paanasen ässäsyötöllä lukemin 14-10. Iida jatkoi hyvää syöttöä myös aikalisän jälkeen, mutta White lopetti hienoisen syöttöputken tylysti kaventamalla 15-11. WoVo tuli vielä hetkeksi ensimmäisen erän taisteluun mukaan Iide Kivimurron satasen hyökkäyksellä lukemiin 18-16. Onnistuneen pistesuorituksen jälkeen Kivmurron syöttö leijui pitkäksi. Ja kun Lotta puolestaan onnistui syötössä pisteen arvoisesti sekä Olena korkean passin juntassa, Pölkky vei erää ja WoVo vikisi. Erä päättyi Me’Ashah Nicholsonin satasen hyökkäykseen tulostaulun näyttäessä 25-17.

Toinen erä kulki tasatahtiin vaihtopalloilla aina 11-11 tilanteeseen saakka ja erän alkuun sattui lukuisia syöttö- ja hyökkäysvirheitä, enimmin vierasjoukkueelle. Tämän jälkeen Pölkky oli hetken aikaa kuskin paikalla eräpisteiden ollessa 13-11, mutta tekniselle aikalisälle mentiin lukemin 13-14. White jatkoi siitä syöttöpisteellä, mutta Prokopenkon vahvan esityksen jälkeen Pölkky hiipi tasoihin 17-17. WoVon kahden peräkkäisen hyökkäysvirheen jälkeen Teemu Mäkikyrö määräsi joukkueelleen tuplavaihdot, jolla päästiin takapassaritilanteeseen. Lotta Piesanen taituroi hienosti pisteen vaikeasta passista ja kotijoukkue alkoi saada erälopun kirivaihdetta päälle. Kivimurto suuntasi syöttönsä meidän Lotalle, mutta Lotta nosti ja kuittasi entisen joukkuekaverinsa yrityksen hyökkäyspisteellä. Essin syöttövuorolla erä oli nopeasti ohi lukemin 25-19.

Kolmas erä alkoi kotijoukkueen hienoisella painostuksella. Varmaa puolustuspeliä pelannut Amanda Love suuntasi hihalyöntinsä vastustajan ykköskulmaan pisteen arvoisesti, mutta uusi tilastointijärjestelmä ei sitä tainnut noteerata. WoVo pyysi aikalisää Pölkyn johtaessa 9-5. Me’Ashah peippasi verkkoa pitkin ja hyökkäsi sen perään voimaviistolla lukemiksi 11-6. Whiten vahvalla keskipelillä WoVo kavensi 11-9:ään ja sehän riitti Pölkyn käskyttäjälle Tuomas Alatalolle, joka kutsui joukkueensa kasaan neuvonpitoa varten. WoVolla oli ajoittain askelmerkit sekaisin ja tekniselle aikalisälle mentiin kotijoukkueen rallatellessa 14-9. Rovanperä hyökkäsi toisesta kosketuksesta, mutta sen jälkeen hetkittäin hyökkäyksessä ja puolustuksessa väläytellyt Kristiine Miilen pysähtyi Essin ja Me’Ashahin torjuntaan pelikellon näyttäessä lukemia 18-14. Kivimurto hyökkäsi viistolla ja saatu kavennus pysyi kolmessa pisteessä aina tilanteeseen 20-17. Essi pysähtyi torjutaan seuraavassa pallossa, mutta Kenzie Filer otti päällikön roolia hyvillä hyökkäyksillä erän ja ottelun ratkaisukohdassa. Erä oli jo kutkuttavasti 23-21. Vierailija kavensi vielä tiukasti 23-22:een, mutta Lotan rajalinjaan suunnatun hyökkäyksen jälkeen Essi Helminen puhkaisi pallosta ilmat pihalle ja Pölkky sai makean 3-0 voiton myötä jatkoa Cup-peleihin. Cup-pelit jatkuvat marraskuussa LP Kangasalaa vastaan.

Ottelun parhaat;
Iida Paananen, Pölkky
Jazmine White, WoVo

Teemu Mäkikyrö, päävalmentaja WoVo:
– Pelistä tuli sellainen kuin vähän pelkäsinkin – hassuja virheitä vähäisestä yhteispelaamisesta johtuen.

– Melko tasaisia esityksiä ilman erityisiä onnistumisia tai floppeja, kaikilla oli hyviä ja huonoja hetkiä. Jessica (Kosonen) oli ehkä tasaisin, hänen vastaanotto oli hyvällä tasolla. Jazmine toi kokemuksellaan onnistumisia. Ajoittain oli mekoista sähellystä ja annettiin ilmaisia pisteitä.

– Pölkky pelasi hyvin, syöttö-/vastaanottopelissä pystyimme haastamaan.

– Meillä ei ole ollut vielä kotimaassa harjoituspelejä, mutta niitä saamme nyt Pölkkyä vastaan, joka tulee ensi perjantaina pelaamaan harjoituspelin Rovaniemelle.

Tuomas Alatalo, päävalmentaja Pölkky:
– Ensimmäisen kerran pelasimme painetilanteessa ja siihen nähden oli meiltä rento ja iloinen esitys. Mikään osa-alue ei pettänyt, vaan nähtiin tasainen ja hyvä lentopallo-ottelu. saimme kaverilta jonkin verran apuja sähläyspallojen muodossa.

– Cupissa mentiin kahdeksan joukkoon ja seuraavaksi pelaamme Kangasalaa vastaan. Totta kait Final Four kiinnostaa ja se olisi pelaajillekin hieno kokemus.

– Pelaajista Iida jakoi tasaisesti passeja ihan mallikkaasti, muuten pelaajien kesken melko tasainen esitys.

Pelaajien pisteet
Pölkky:
– Prokopenko 15/+5
– Piesanen 14/+9
– Filer 10/+9
– Helminen 9/+3
– Nicholson 7/+4
– Paananen 2/-

WoVo:
– White 11/+8
– Miilen 11/+6
– Kosonen 7/+3
– Rantanen 7/-2
– Kivimurto 5/+3
– Rovanperä 1/+1